Outoa sydämen maisemassa

Repaleisen hatun alta näkyy tummat silmänaluset. Perunanvärinen lihava on kulkenut pitkän matkan ja huokaisee hikisenä. Hän näkee vaaran päältä ilmakerrosten sinertävät metsien muodot. Ne aaltoilevat horisontissa.

Perunanvärinen lihava raapii korvallistaan. Koivut taipuvat pelokkaina tuulessa kuin paetakseen. Olennon sisällä muljahtaa, kun hän huomaa maantien solahtavan keväänvaloisaan notkelmaan. Häikäisee.

Hänen sisäinen rytminsä poukkoilee:
-Metsävaarojen kaaret! hän huutaa karvaiset kourat torvena.
-Kaaret, aaret, aaret! kaikuu.

Perunanvärisen lihavan silmissä välähtää kimalluksen kajo.
-Aarre, hän murahtaa, ottaa päättäväisenä askeleen eteenpäin ja plumpsahtaa alas maiseman laidalta.

Alhaalla lainehtii aika, omassa tahdissaan. Laineilla kelluu verkkaan perunanvärinen lihava.
Poispäin.
Pois.


***


Raapaletta sanataideharjoitteli
Minna

Lentoon

Lentoon

Jos vain oltais

lähellä mieltä,

rullaverho alta kurkistettais tuulia,

elämää kuviteltais, silkkihanskoin.

Ei enää lennetä, vanhat.

Tukan alla kihelmöi tarinoita.

Ei saa pelätä -

hujautan rullaverhon ylös,

sukellan satuun

se on minun valaani jään alla

lentävä lapseni,

ja tämähän kantaa piru vie:

joku nousi lentoon!

LiisaL

Purreturre

Arttu Kämmentausta oli päättänyt hankkia perheeseen lemmikin. Varsinkin tytär oli sellaista vaatinut pitkään ja nyt oli tullut aika toteuttaa haave. Sen vuoksi Arttu astui nyt sisään lemmikkieläinkauppaan. Liikkeen omistaja riensi palvelemaan.

- Päivää! Miten voin olla avuksi? lempeän pyöreä nainen tervehti tulijaa.

Arttu luki naisen rintamukseen kiinnitetystä lapusta nimen Unelma. Se oli ympäröity pikkuruisilla koirantassun jäljillä.

- Juu, päiviä, Arttu kakisteli. – Tytär haluaisi lemmikin ja puhui koirasta tai kissasta.

- Ne ovat hyvin suosittuja vai kiinnostaisiko jokin eksoottisempi eläin? Unelma halusi tietää.

- Minkälaisia otuksia täältä löytyy? Ei kai vaan inhottavia hämähäkkejä ja käärmeitä.

- Miten olisi hamsteri tai vaikka gerbiili? Ne ovat hauskoja pikku lemmikkejä.

- Hyh, inhottavia jyrsijöitä. Eikö teiltä löydy mitään jännempää? Arttu ei ollut tyytyväinen.

- Ahaa, nyt minä tiedän mikä sopisi teille täydellisesti, Unelma huudahti innoissaan. – Me saimme niihin myyntioikeudet vasta viime viikolla. Odottakaa hetki, niin käyn hakemassa esitteet.

Unelma kiirehti liikkeen takahuoneeseen. Sieltä kantautui kolinaa ja muita epämääräisiä ääniä ennen kuin hän palasi värikkään esitteen kanssa.

- Nämä saatiin eilen. Kyseessä on aivan uusi lemmikki. Katsokaa itse.

Arttu otti avonaisen brosyyrin vastaan ja tutki osoitettua kuvaa. Siinä näkyi tumma hahmo, jonka muodosta ei saanut selvää.

- Mikä se on?

- Purreturre.

- Hassu nimi.

- Aikuinen purreturre on noin 40 senttiä pitkä ja painaa lähes kymmenen kiloa. Sen luontainen asuinalue on sademetsä.

- Se on sopivan kokoinen meidän asuntoomme. Onko sillä jonkinlaisia ulokkeita kehossaan?

- Hyvin huomattu, Unelma kehaisi. – Purreturre kasvattaa luupiikkejä suojaamaan paksua kumimaista ihoa. Täysikasvuinen yksilö muistuttaa jättiläismäistä siiliä.

- Mitä tämä veijari syö?

- Purreturre on kaikkiruokainen, mutta erityisesti sille maistuvat nahka ja puu. Se myös saalistaa, jos jokin tulee liian lähelle, Unelma selitti ja otti esitteen itselleen. Hän selasi sitä hetken, kunnes löysi paremman kuvan eläimestä. Hän näytti sitä asiakkaalle. – Tässä on parempi kuva.

- Hauskan näköinen pikku otus. Oho! Onpa sillä kammottavan näköinen suu!

- Se on täynnä teräviä pikku hampaita.

- Jopa jotakin, Arttu oli ihmeissään. – Pitääkö purreturrea ulkoiluttaa?

- Purreturre on tyytyväinen, kun saa olla omassa häkissään. Mieluiten se viettää päivänsä nukkuen ja syöden.

- Sitten se muistuttaa vaimoani, Arttu naurahti, mutta vakavoitui nähdessään myyjän ilmeen. – Sitä siis pidetään häkissä? Siis purreturrea.

- Lemmikkiä on pidettävä erikoisvahvassa häkissä, joka on sijoitettava mahdollisimman korkealle. Muuten sille voi tulla matalanpaikan kammo.

- Siis vaikka olohuoneeseen kattokruunun viereen? Arttu keksi.

- Kuulostaa ihanteelliselta paikalta. Purreturre on hyvin sosiaalinen ja nauttii seurasta, paitsi lisääntymisaikana. Kiima-aika kestää kuusi kuukautta kerrallaan, kahdesti vuodessa.

- Miten se ääntelee? Haukkuuko se?

- Purreturre on hiljainen kaveri silloin kun sillä on kaikki hyvin. Nälkäisenä se voi ulista hyvin kovalla äänellä.

- Sanoitko, että se syö puuta? Arttu ihmetteli.

- Myös sitä. Parhaiten pikku lemmikin ruokkii purreturren täysravinnolla. Sitä saa meiltä näppärissä kymmenen kilon säkeissä. Se riittää sille pariksi päiväksi. Sen lisäksi purreturre tarvitsee runsaasti raikasta vettä.

- Mutta miten se ulostaa?

- Peräaukosta, Unelma oli varma asiasta. – Purreturre on sisäsiisti. Se ei koskaan likaa omaa häkkiään, vaan se toimittaa ulosteet muualle. Häkin alle kannattaa sijoittaa syövyttäviä aineita kestävää materiaalia.

- Entä jos se karkaa?

- Purreturre on mestari sopeutumaan erilaisiin olosuhteisiin ja elinympäristöihin. Se selviytyy vaikka Suomen talvesta.

- Oho! Sen siis voi syksyllä rauhassa unohtaa kesämökille. Sitten keväällä Liisa voi silittää ja paijata sitä!

- Suoraa kosketusta purreturreen tulee välttää, koska sen iho erittää myrkyllisiä aineita. Ennen lemmikin hankkimista pitää aloittaa estolääkitys, joka estää pahimmat ongelmat.

Arttu ei näyttänyt kuuntelevan vaan hän mietti jotain otsa rypyssä.

- Jos Liisa ei jaksa huolehtia siitä, niin sitten se jää vaimon tehtäväksi, Arttu viimein päätteli. – Minä otan tuollaisen vihreän koska se sointuu hyvin olohuoneen sisustukseen.

- Vihreät purreturret ovat narttuja. Ne voivat välillä olla erittäin aggressiivisia muita naaraita kohtaan.

- Siihen on jo kotona totuttu. Heh, heh!

- Valitettavasti en voi antaa yhtään lemmikkiä mukaan koska purreturren toimitusaika on kolme viikkoa.

- Ei haittaa. Jää aikaa ripustaa häkki kattoon.

- Maksatteko käteisellä vai luotolla?

- Laitetaan luotolle ja kunnolla maksuaikaa.

Unelma otti maksukortin vastaan ja tottunein liikkein suoritti veloituksen asiakkaan tililtä. Hän ojensi kortin takaisin.

- Niin, oli aivan unohtua eräs asia, Unelma muisti.

- Mikä? Arttu säikähti.

- Purreturrella on vahva ominaishaju, jolla se merkitsee oman reviirinsä. Haju on esitteen mukaan erittäin pistävä.

- Tuohan on hyvä uutinen! Arttu huudahti ilahtuneena. – Vihdoinkin päästään eroon vanhan kaalilaatikon hajusta!

Jari J.S. Heikkinen

Oodi luovuutetuille

Oikeat kurssit

kynien jäljissä
avautuivat keväät
ilon versoiksi
kirjoittaviin käsiin

avautuivat keväät,
puhtaat paperit
kirjoittaviin käsiin,
mielen tiloihin

puhtaat paperit
tulivat merkityiksi
mielen tiloihin
kutsuvina, kiihottavina, kauniina

tulivat merkityiksi
ilon versoiksi
kutsuvina, kiihottavina, kauniina
kynien jäljissä

-

-kerttuli-

Luovuutettujen ryhmäruno

SAUNARANTA

koko ikäni olen pyrkinyt jonkinlaiseen kapinaan
ei arki suostu mielessäni asumaan

ovelat kalat soljuilevat
rauha on kaikki

mitä väliä,
alakuloinen sanoo
    - ei saunota!


ps. Rupean kirjoittamaan.


Eino Leino -talolla  5. toukokuuta 2012

Luovuutettujen puolesta
            Luovuuttaja

-

Huhuu huhuu huhuuuuuuu...

Huhuu,
hän huutaa harhailijoille.
Sanoja ei ilmesty,
rivit eivät järjesty.

Hän huutaa harhailijoille,
toivoo näkevänsä vastauksia.
Rivit eivät järjesty,
harhaako?

Toivoo näkevänsä vastauksia,
kysymyksiä, toteamuksia, tilityksiä.
Harhaako,
yhteinen lehteily?

Kysymyksiä, toteamuksia, tilityksiä,
sanoja ei ilmesty.
Yhteinen lehteily,
huhuu!!!

-kerttuli-