torstai 20. joulukuuta 2012

Jouluhippaloiden jälkimainingit

Miten eletään?

Haluan kertoa sen sinulle.

Mutta haluatko elää sen niin kuin minä sen kerron?
Vai haluatko kertoa sen niin kuin minä sen elää?

En.
En halua mitään muuta kuin elää itse,
aidosti,
Itseäni varten,
itseni kautta.
Siten jaksan elää myös muita varten.
En muiden kautta.

Mutta ainoa tapa elää, on elää itse tässä ja nyt.

Voitko olla tässä itse nyt ja aidosti, vai onko sekin jokin rooli jonka itse loit?

Aidosti istun siis tässä nyt, elän, niin ja hengitän.
Niinkö?
Roolini on siis tässä.

Ei, en hengitä itse.
Minä hengittää.
Miten voi itse elää, jos on minä, rooli?
Minä ei ole tässä hetkessä,
tässä elämässä.
Itse olen tässä hetkessä,
tässä elämässä.
Olen itse, ilman roolia.
Olen alaston, se voi pelottaa.
Se vapauttaa.
Olen vain.

Enempää ei tarvitse.
Unohdan roolin ja itsen.
Olen päättänyt alkaa pelkäämisen.
Minua pelottaa,
mutta en vielä tiedä mikä.
Mutta aion pelätä,
niin pirusti pelkään.

Myönnän rohkeasti pelkääväni.
Olenko siis rohkea?

Minä itse pelkäsin itseäni.
Suurimman rohkeuden hetkellä, pelkään rohkeuttani.
Aion aloittaa nyt.

Pelko.
Pelkoa ei voi siirtää, pelkoa voi vain lisätä, pelkoa siirtämällä.

Mutta mitä siitä seuraa?
Poistanko pelon sanavarastostani?
Kyllä, olen peloton, olen itse.

Laskeudun alas omaan kehooni, lopetan tarkkailuni ulkoapäin.
Istun tässä, juoma kädessäni, kapakan melussa, nyt ja tässä.

Ässä nyt ja pöytään.

Elän,
nautin.

Nautin elämästä, itse.
-

Baronissa 19.12.2012

Runoryhmä JOST

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lumesta luonti

Yllämme tuikkii
kirjoittamisen valo.
Alle levittyy
sanojen lumivyöry,
kantava umpihanki.


-kerttuli-