Vastavetoja

Apeus

harmaa heijastuu ovensuuhun

kumartuu sisään pyrkijän eteen

vaatii painamaan pään polviin

kieltää kurkkimasta sivulle

näkemästä valon kapeaa siimaa

on antauduttava apeuden syliin

vaatimatta mitään muuta

Harmi

tekemättömät ilot

kokemattomat kiihkot

läpikäymättömät kaipaukset

kasautuvat kynnysmaton alle

polkaisevat varpaille

saavat kiljahtamaan tympeästä tuskasta:

                      Miksi en silloinkaan...

Kuolo

pystyyn kuolleet kanssakulkijat

perässään elämättömän elämän laahus

huokailevat häpeäänsä

peittelevät jälkiään

kiillottavat ristin merkit otsillaan

      ansioiksi

Lama

silmäni eivät yllä lattian tasalle

jalkani ovat pudonneet kellariin

käteni roikkuvat hihoista irronneina

                             pitkin kallellaan kenottavia kylkiäni

elämän öljy

 jähmettyy

   hauraiden valtimoideni mutkiin

eikä päädy kohisevaksi virraksi korvieni väliin

jättää minut lojumaan

mustien ikkunoiden ääreen

Kurjuus

savuhormina seison

hyljätty harmaa valuu minusta ylös

jalkoihini jää vana tuhkaa

enkä usko enää vetovoimaan

Iljetys

yökkäilen pahaa henkeä

joka tunki sinusta minuun

kurkussani kakoo kipeiden sanojesi varjo

      jota en pysty nielemään

             en sanomaan vastaan

vaikka mieleni moukari takoo suuaukkoa suuremmaksi

pääni halkoo vastatuulta

ja kun jaksan odottaa,

tyyntyy,

  jäädyn tuulikelloksi,

                   jonka kilinää ei kukaan tuskaksi tunnista

Apeus

allapäin

puhumaton

elonmerkitön

unohdettu

sammunut

-kerttuli-